Noniin, meidän kihlauksen vuosipäivähän alkaa jo kolkutella ovella, joten tämä lienee hyvä aihe jatkaa kirjoittamista!
Me ollaan tässä vuosien saatossa muutamaankin otteeseen juteltu ohimennen naimisiin menosta, mutta aihe ei koskaan ole tuntunut oikein ajankohtaiselta. Osittain taustalla oli varmaankin Tomin huoli siitä, etten minä saisi äitiyden kokemusta, sillä olen joskus aikaisemmin ajatellut haluavani lapsia, vaikka tämä onkin jo pitkän aikaa sitten muuttunut, ja toisaalta se, että hän oli jo kerran ollut naimisissa. Pariin otteeseen hiihtolomareissuillakin nostin aihetta esiin ja aina seuraavana vuonna Lappiin lähtiessämme tajusin, että taas on vuosi vierähtänyt, eikä kosintaa ole kuulunut.
Viime vuonna helmikuussa Lapissa ollessamme sitten jo vähän vitsaillenkin totesin Tomille, että karkauspäivähän olisi edessä ihan pian, joten pitääpä ottaa homma omiin käsiin, jollei herra saa aikaiseksi. 😉 Sittenhän tosiaan koittikin tuo nimenomainen päivä, 29.02.2024, ja aamulla ennen töihin lähtöä varovasti tiedustelin, mitä herra olisi mieltä jos kysyisin, että sormus vaiko hamekangas.
Tomi oli kyllä vähintäänkin yllättynyt ja totesi naureskellen, että onpa suuria kysymyksiä heti aamusta. Sovimme, että laitamme yhdessä illallista ja juttelemme vielä illalla kunnolla asiasta. Juttelimmekin pitkän kaavan mukaan eri aiheista, pitkästä yhteisestä taipaleestamme sekä omista ja yhteisistä tavoitteistamme. Lopulta sitten kysyin, tulisiko hän miehekseni. Saamani vastauksen taidattekin jo arvata, sillä nyt olemme järjestämässä häitämme. 🙂
Ai niin, ja siis minähän olin ostanut varoiksi samppanjapullon, jos Tomi vaikka suostuisikin kosintaan.. 😀 Olin piilottanut sen jääkaapin alalokeroon jo edeltävänä päivänä, koska pelkäsin, että jänistän itse jos en ole jollain tapaa varautunut. Ja tuon ennen ruokailua otetun kuvan jälkeen ei ole yhtään kuvaa, joka ei olisi heilahtanut tai tärähtänyt. Mä myönnän jännittäneeni niin paljon ja lopulta vastauksen saatuani olin niin tunnekuohun vallassa, etten edes muistanut nyt jälkikäteen koko tuota samppanja-hommaa ennen kuin selasin kuvat läpi. Tällaista tämä sitten välillä on!
Ja aivan pakko mainita nyt tässä kohtaa – me ei osata ottaa kuvia normaaleilla ilmeillä.. Saatan onnistua nappaamaan yhden perusilmeen tai hymyn jos olen oikein todella nopea, mutta viimeistään toisessa kuvassa Tomilla on jo joku ilme, johon mä lähden mukaan. 😀 Eli tämän tason valokuvataidetta on luvassa enemmänkin.
Mua ei haittaa, että kosin itse, mutta tiedän, ettei itselleni olisi ollut luontevaa kosia minään muuna kuin karkauspäivänä, joten piti käyttää tämä tilaisuus – en halunnut enää ottaa riskiä seuraavan neljän vuoden odotuksesta! 😀 En olisi myöskään halunnut mitään suurta ja näyttävää kosintaa kumminkaan päin, joten minusta tuntuu, että tuo asiasta keskusteleminen ja yhdessä sopiminen oli meille luontevin tapa kihlautua.
Mitä mieltä sä olet naisen esittämästä kosinnasta, ja pitäisikö kosinnan sun mielestä olla jokin suuri romanttinen ele?
